Huvipuisto on vanhanaikainen idea

Hietasaareen tuli huvipuistokaavoitus, mutta enpä usko että kukaan järkevä yrittäjä riskeeraa niin että alkaisi sellaista toteuttamaan. Ainoa mahdollisuus lienee, jos samat kaupungin päättäjät keksisivät, että sellainen tehtäisiinkin kaupungin piikkiin.

Liikemiehet eivät sellaiseen ryhdy ilman perusteellisia selvityksiä ja markkinatutkimuksia, jolloin ne selvästi osoittaisivat paikan olevan syrjäisen ja ahtaan, idean olevan vanhanaikainen ja sen että niitä on jo liikaa Suomessa.

Vaasan Vaskiluodossa sellainen tehtiin lähes samanlaiseen paikkaan Vaasa - Uumaja satamatien varteen kylpylähotellin kylkeen lähellä olevan leirintäalueen tuntumaan. Sen perusti 1988 kaupungin omistama Wasalandia Oy, joka möi sen vuonna 2001 huonotuottoisena Puuharyhmä Oyj:lle, joka omistaa yli 30 erillaista huvipuistoa. Se taas möi sen 2007 samasta syystä espanjalaiselle yritykselle, joka taas lopetti sen toiminnan v. 2015 vähäisen kävijämäärän takia.

Kaupunkimme päättäjillä lienee hätä, kateus ja pelko, että huvipuisto keritään pystyttämään Kempeleen Linnakankaalle, joka on sijainniltaan paljon parempi paikka, ollen 4-tien kupeessa, jossa Kemiin ja Kuusamoon matkaajat eivät vielä ole eronneet omille teilleen.

Tosin idea sielläkin on yhtä vanhanaikainen, mutta kun sinne on suunnitteilla paljon muitakin pyydyksiä ja kerrotaan jopa Disneyn olevan kiinostunut niistä joistakin. Olisipahan siellä joukon jatkona.

Paavo Kylmänen
Oulu
Julkaistu Kalevassa 20.12.2016

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti