Hietasaari on haluttu säilyttää lähiluontona

Yli satavuotinen Oulun kaavoitushistoria kertoo päättäjistä, jotka ovat säilyttäneet Hietasaaren oululaisten lähiluontona

Suomen vihervuosi 2016 markkinoi yhteisjulkaisussa kansallisia kaupunkipuistoja. Olisimme suoneet Oulun olevan siinä mukana! Miksi?

Hietasaari on vehreä, merellinen ja rauhallinen vapaa- ajanviettopaikka oululaisille ja luontoa ja omaleimaisuutta arvostaville matkailijoille. Oulun yliopiston Arktisen lääketieteen keskuksen johtaja, professori Arja Rautio kertoo, että viime vuosina luontoon ja terveyteen liittyvä tutkimus on vilkastunut. Luonnon äänien on todettu rauhoittavan ihmistä. Ne alentavat stressiä ja verenpainetta sekä auttavat rentoutumaan. Hietasaari on suuri itsehoitoyksikkö paikalliselle väestölle yhdistystoiminnan kautta ja omaehtoisesti. Matkailijalle se on rauhoittumisen ja luontoelämysten paikka kaupunkimatkalla Oulussa. Eksoottista!

Kaikki toiminta, mikä ei kuluta luontoa eikä aiheuta melua, sopii Hietasaareen. Autoilua saaressa voi rajoittaa ja luontoon tukeutuvaa matkailua kehittää: piilokojuja ja polkuja luonnon tarkkailuun, ohjattua retkeilyä ja luonnon tarkkailua, melontaretkiä, vuokrattavia soutuveneitä, pyöriä, hyötyviljelytoimintaa jne.

Hietasaari-liikkeen ehdottama laaja-alainen suunnitelma Hietasaareen olisi vaihtoehto pirstaleiselle suunnittelulle kohde kerrallaan. Hietasaari on liian arvokas lisääntyvälle kaupunkimaiselle asuntorakentamiselle ja rakennetulle virkistystoiminnalle. Lisäksi palstaviljelylle ollaan raivaamassa tilaa saaren eteläosan virkistysmetsään. Hartaanselkää reunustavan alueen asuinrakentaminen ei ole myöskään hyvä asia, sillä alue olisi omiaan oululaisten ja matkailijoiden retkeily- ja virkistyskäytön tarpeisiin.

Sanotaan, että hyvä, jos huvipuisto tulee, kun Hietasaaressa pitää tehdä jotain. Mitä se jotain on? Nallikarikaava tuo saareen asfalttia isoihin parkkipaikkoihin, aidattuja ja maksullisia huvialueita, lisää liikennettä ja paras virkistysalueena toimiva ydinosa saaresta kaupungistuu. Moni oululainen ei tiedä, että Hietasaari on maankohoamisrannikkoa ja siksi metsät ovat suurelta osin märkiä ja ajoittain meriveden valtaamia. Luonnoltaan ja ekosysteemiltään jatkuvasti muuntuvia alueita ei ole maapallolla joka paikassa. Merenkurkun Unicefin maailmanperintökohde on maankohoamisrannikkoa kuten myös Pohjois-Saksan Zingstissä maankohoamisrannikon autoton luonnonsuojelualue.

Hietasaaressa on ihmisten tekemiä polustoja täydentämässä kevyenliikenteen väyliä. Kaupunkilaisia ja matkailijoita ei nykyisin ohjata näille alueille kartoissa eikä Mustasaaren eteläpuoliset kevyenliikenteen väylät ole talvihuollon piirissä vaikka ne tallautuvat ihmisten käyskennellessä Hietasaaren metsäluonnon rauhassa ja nauttien merellisistä maisemista.

Ongelmallista ehdotetussa Nallikari-kaavassa on yksityisen loma-asutuksen rantautuminen Hietasaareen: Edenin chalet –loma-asunnot ja Nallikarin hiekan itäpuolen lomaosakkeet. Hietasaarta on vaalittu kaikkien oululaisten yhteisenä virkistysalueena ja tyhjennetty vakituisesta asutuksesta 1970 luvun lopulla kaupungin toimesta. Rakennettu virkistystoiminta rajaa ja aitaa alueensa sekä peittää isot alueet saaren viehättävintä keskistä seutua. Vilkas liikenne saaressa erityisesti kesäaikaan lisääntyy edelleen ja vaikeutuu. Saari vesistön ympäröimänä ja halkomana on tehokas äänten kuljettaja. Saaren keskiosat ja länsireuna ovat Oulun hiljaisia alueita, mutta kaavan toteuduttua, melutaso nousee merkittävästi.

Matkailun valtavirrat kehittyvät ja elämyksellinen luontosuhde on nostettu keskiöön. Naapurikuntien suunnitelmat on hyvä huomioida, jotta Oulun alueelle saadaan laaja-alainen vapaa-ajan toimintojen keskittymä, joka pidättää matkailijoita tukien myös oululaisten vapaa-ajan viettoa.

Luontoa on vaikea palauttaa, jos se on kerran hävitetty. Ulkomaiset turistit hakevat täältä jotain aitoa ja alkuperäistä. Haluammekin vedota oululaisiin päättäjiin: tee tietoinen valinta, jotta voit kertoa ylpeänä lapsille ja heidän lapsilleen tarinoita Hietasaaresta kuten nyt Ainolan puistosta.

Raija Lähdesmäki

Hietasaari-liike on kokoava ja tiedottava yhteisö. Vuonna 2013 21 oululaista yhdistystä allekirjoitti kansalaisaloitteen Tuiran suuralueen yhteistyöryhmän aloitteesta. Sen tavoitteena oli saada Ouluun kansallinen kaupunkipuisto, joka kattaisi Oulujoen suiston saarineen sisältäen Hietasaaren, joka on merkittävä virkistysalue myös maakuntakaavassa ja naapuri Hailuodolle, joka on Suomen kansallismaisema. Liike haluaa turvata Hietasaaren ainutlaatuiset luonto- ja kulttuuriarvot myös tuleville sukupolville.

Minun Hietasaareni kirjasarja: Hietasaari - aktiivinen lähiluonto, 2014 ja Yhteisöllistä elämää Hietasaaressa, 2016 www.minunhietasaareni.net


(Julkaistu Kalevan yläkerta-artikkelina 16.11.2016) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti