Miksi Oulu haluaa jäädä jalkoihin matkailun kehittämisessä?

Näyttää siltä, että Oulun kaupunki olisi hätäilyllä ja itsekeskeisyydellä pilaamassa hienon mahdollisuuden suuren luokan massaturismin kehittämiseen alueellaan. Nyt jos koskaan pitäisi niellä ylpeytensä ja yrittää osallistua naapurikunnan kunnianhimoiseen hankkeeseen. Kyse on tietysti Kempeleen kunnan alulle panemasta Linnakankaan jättimäisestä virkistysaluesuunnitelmasta. Valitettavasti vain vaikuttaa siltä, että Oulu haluaa nyt ehtiä ensin ja saada oman huvipuiston, jonka tulevaisuus on – varsinkin Linnakankaan suunnitelmien edes osittain toteuduttua – tuhoon tuomittu.

Huvipuistobisnes ei ole helppoa eikä ongelmatonta. Maailmalta löytyy netin kautta lukuisia toinen toistaan hienompia huvipuistoja, jotka on kannattamattomina lakkautettu. Suomen huvipuistoista vain isot Linnanmäki, Särkänniemi ja PowerPark ovat kasvattaneet kävijämääriä ja pitäneet kannattavuutta yllä, mutta muilla on ollut vaikeuksia. Vaasan Vaskiluodossa jokseenkin Hietasaarta vastaavalla sijainnilla ollut Wasalandia lopetti toimintansa viime kesään. Syynä olivat jo pitkään alhaisina olleet kävijämäärät. Särkänniemen johtajan lausunnon mukaan kävijöitä täytyy olla tuhansia päivässä, jotta toiminta olisi kannattavaa. Tämän takia useimmat muut huvipuistot kuin Linnanmäki joutuvat sulkemaan ovensa elokuun alussa kun koulut alkavat.

Erityisesti PowerPark on hyvä esimerkki siitä, miten massiivinen huvipuiston täytyy olla, jotta se todella toimisi. Puisto sijaitsee Kauhavan Alahärmässä, laakeiden peltojen keskellä ja on pinta-alaltaan 160 ha (Linnanmäki 7,5 ha, Kalevala-park suunniteltu perusosaltaan 3 ha). Alueella on huvipuiston lisäksi mm. liikekeskus, hotelli, leirintäalueita mökkeineen, ravirata, Euroopan suurin kartinghalli, ratsastuskeskus ja elokuvateatteri. Huvipuistolaitteita on 42, muun muassa Suomen suurimmat puuvuoristorata ja korkein maailmanpyörä, kuusi vuoristorataa ja 400 metrin vesivuoristorata.

Linnakankaan suunnitelmassa on mm. kalliojärvi, hotelli, lomakylä, tapahtuma-areena, tanssilava, karavaanialue, golf-kenttä, kiipeilyseinä ja jääkiipeilyseinä, seikkailupuisto, sukelluskeskus, rantabulevardi ja noin kuuden hehtaarin huvipuisto. Jopa yhdysvaltalainen viihdejätti Disney on ilmaissut kiinnostuksensa osallistua hankkeeseen rakentamalla sinne Skandinavian teemapuistonsa ja kalliojärveen esim. vedenalaisen elämysmaailman kapteeni Nemon hengessä. Mutta jopa täällä epäillään maanpäällisten parkkipaikkojen riittävyyttä.

Linnakankaan suunnitelma tähtää toteutukseen vuonna 2025. Oulun vaatimaton suunnitelma toteutuisi nopeammin, mutta haluammeko me tänne muutamaksi vuodeksi huvipuiston, joka jää sitten yhdeksi surulliseksi lyhytnäköisen päätöksenteon muistomerkiksi maailman hylättyjen puistojen kokoelmaan? – Ei niin että kannattaisin huvipuistoja ylipäänsä, mutta Linnakankaan alueella hanke ei kuitenkaan tuhoaisi niin ainutkertaisia luonto ja kulttuuriarvoja kuin Hietasaaressa.


Eetu Pikkarainen
Julkaistu Oulu-lehdessä 14.11.2016

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti